Michael Monroe

Tapahtumapäivä
Kellonaika
21:00
Liput
29,50€

Kuten yleisesti tiedetään, Michael Monroen kanssa jo yli 13 vuotta toiminut soolobändi koostuu kansainvälisistä huippumuusikoista. Kokoonpano on levyttänyt ja julkaissut jo viisi kokopitkää albumia.

Vuosia sitten bändin kitaristit Steve Conte ja Rich Jones päättivät Michaelin kanssa, että olisi hauskaa tehdä akustisiakin keikkoja sähköisten ohella. Trion mukaan on olemassa niin paljon upeita biisejä omienkin biisien lisäksi, joita on kivaa esittää erilaisina sovituksina. Sekä Rich että Steve ovat vahvoja laulusolisteja muissa bändeissään ja projekteissaan, jonka takia on nautinnollista kuulla useita hyvässä vireessä sointuvia kolmeosaisia stemmoja näissä trion esittämissä biisivalinnoissa.

Hienon musiikin lisäksi viihdyttävässä illassa on rento ja intiimi tunnelma. Pojat juttelevat yleisön kanssa ja keskenään, sekä improvisoivat myös tilanteen mukaan ainutlaatuisessa live-hetkessä.

Tämä on harvinaista herkkua, jota ei kannata missata!

Ruokailijat varaattehan pöydän ennakkoon tästä linkistä: https://www.musine.fi/node/4


Jaa tapahtuma